Joululahjat 2018

Sieltä jo pukki taas matkaan pian käy. Vetelee ensin puurot ja vellit sekaisin, työntää mantelin nokkaan ja loikkaa rekeen. Vamos Rudolph, vanha punanokkaporo! On siinä lahjaa jos jonkinlaista kelkka kenollaan.

Pahiskaupan joululahjat 2018 toimii ilahduttimena tänäkin jouluna. Löytyy äidille ja isälle, ukille, mummolle, tädille, enolle ja tyttöystävälle monenlaista, eikä tarvitse lasten muuta kuin keskittyä pillimehua juomaan ja kuusen ympärillä leikkiä lyömään.

Tänä jouluna isäkään ei lyö kuin vetoa monenko työkaverin pussukoista Pahis-kamaa löytyy. Me tiedämme, että aika monen, sillä muutamat tuotteet myydään taas loppuun jo ennen ensimmäistäkään adventtia. Toimi joutuin, ja varmista hienoimmat joululahjat 2018 kuusikinkereihisi!

Muistathan myös, että Pahis-lahjakortti on kelponen lahja sekin. Ihan voit itse päättää monenko tuhannen euron edestä saldoa siihen kirjataan. Tuo oli huumoria, mutta ihan jo vaikka muutaman kybätsyn arvoinen lahjuskortti ilahduttaa takuuvarmasti. Jää siinä sitten itseltä se miettimisen riesa ja voi keskittyä torttua vääntämään.

Hyvää alkavaa joulun odotusta. Nyt tilausta inekseen ja ikkunaan pukkia vahtaamaan!

Näytetään tuotteet 1-50 / 230

Headphones - Teräs Kaulakoru

19,90 24,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Skull - Lompakko

17,90 24,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Pahis pelikortit

0,99 8,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Hangover Cure Mask, 50ml

14,90

Tilapäisesti loppunut

Lisää ostoskoriin

Urban Classics Wood Camo Stripe - legginsit

Alkaen 14,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Brandit BW Pullover - Neulepaita

34,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Dadman - T-paita

22,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Super-Ukki T-paita

22,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin
camo leggingsit netistä

Urban Classics Dark Camo Stripe - legginsit

Alkaen 14,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Katastrofi 1967 Huppari

32,90 49,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Brandit Marine Pullover - Neulepaita

29,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Katastrofi 1962 - esiliina

19,90 29,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Katastrofi 1960 - esiliina

19,90 29,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin
Esiliinat miehille

Katastrofi 1956 - esiliina

19,90 29,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Punk - Cooler

2,90 6,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Eräperkele - Huppari

39,90 49,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Kalju Shampoo

29,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Rakastettavaa - Huppari

35,90 49,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Jahtimies - Huppari

37,90 49,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Muumi - Pipo

19,90 21,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin
Kierrevihko A5

Kierrevihko - Liekki

0,99 5,00

Varastossa

Lisää ostoskoriin
Miesten talvitakki 2018

Brandit BW Parka - Parkatakki, musta

99,90 129,90

Saattaa vaihdella mallin mukaan

Lisää ostoskoriin

Sugarskull Roses - Lompakko

13,90 24,90

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Tuotepaketit

Nuppisuojat - 5 kpl

7,90 9,50

Nuppisuojat - 5 kpl

7,90 9,50

Nuppisuojat - 5 kpl

7,90 9,50

The Dude - parranhoitosetti

49,90 70,70